Tiistai, neljä päivää viime gynen polista. Nyt vastassa on eri lääkäri. Olen jo edellispäivänä soittanut labratulokset. Hcg oli 5000. Nousussa, mutta aika alhainen viikkoihin nähden.

Ihan hyvin arvo on noussut, lääkäri sanoo ennen ultraa. Olen viluinen ja kuumeinen, pelkään että kohtu on ehtinyt tulehtua.

Lääkäri katselee näyttöä hetken. "Kyllä täällä ihan normaali alkuraskaus näyttäisi olevan menossa".

Mitä?!

Lääkäri kääntää näyttöä. "Tässä kohdun oikealla puolella raskaus on. Tuossa on sikiöpussi, ja tuossa alkio. Ja katso, tuossa sykkii sydän. "

Nyt hakkaa minunkin sydämeni. - Eikö se olakaan tuulimuna?

" Ei ole, ihan normaali raskaus. Mittojen mukaan 7. viikko olisi menossa, 6+3, tarkalleen."

- Mutta kun kahdella aiemmalla kerralla lääkäri sanoi, ettei voi olla normaali raskaus?

" No, luonto tekee joskus tällaisia yllätyksiä."

Tuijotan pientä täplää näytöllä, ja säännöllisen liikkeen sen kohdalla. Siinä pieni sydän todellakin sykkii. Sisälläni kasvaa sittenkin pieni ihminen.

Lääkäri laskee vielä kiekolla, ja päättelee, että olen tehnyt plussatestin jo ennen kuukautisten odotettua alkamispäivää, neljää päivää aiemmin. Siksi raskaus ei ole vain näkynyt aiemmin, kun ei ole ollutkaan niin pitkällä vielä.

" No nyt sitten vain odottelemaan mahdollista np-ultraa. Siellähän se laskettu aika sitten varmistuu", hän hymyilee.

"Tämä taisi olla aika odottamaton käänne?" hän vielä kysyy.

Minä nyökyttelen ja poistun huoneesta typerästi hymyillen ja kiitellen. Ihan niinkuin tämä lääkäri olisi saanut sikiöpussin sisälle pienen alkion elämään. Sairaalan aulassa soitan miehelleni.

- Ei minulle mitään lääkkeitä voitu nyt antaakaan, sanon.

- Koska siellä sisällä sytkyttää pieni sydän.

Toisessa päässä on hiljaista, pitkään.

Uskon, että tänä iltana me käymme asiasta ihan erilaista keskustelua. Tämä pieni sinnikko joka sisälläni nyt kasvaa, on todellakin meille tarkoitettu, meidän syliin.